Eduskuntavaaliehdokas Jari Latvala

6.3.2019


Eduskuntavaaliehdokas Jari Latvala - esittely

Olen koneurakoinnin, varaosamyynnin ja konekaupan yrittäjä Tuurista. Yrittäjyyttä on takana 42 vuotta. Yrittäjyyden tärkein edellytys on ja on ollut saamani luottamus asiakkailta; ostajilta, myyjiltä, yhteistyökumppaneilta ja alihankkijoilta, unohtamatta yritykseni työntekijöitä. Työllistän tänään työntekijöitä Tuurissa ja Helsingissä. Hyvät työntekijät ovat yritykseni tärkein voimavara. Yhdessä tekemisen, kuuntelemisen, kuulemisen, rehellisyyden, päättämisen ja toimimisen koen tärkeinä arvoina yritystoiminnassa (toimii muuten myös kotona).

Yhtä tärkeitä nämä arvot ovat myös politiikassa. Valtuustossa olen vaikuttanut 10 vuotta, joista kuusi viimeisintä vuotta Alavuden kaupunginhallituksessa, siellä olen myös 1. varapuheenjohtajana.

Hyvä, terveellinen ja turvallinen elämä jokaiselle, jokaisessa elämän vaiheessa ja - tilanteessa on sinun ja minun yhteinen tavoite, teen kaikkeni sen eteen, että tämä toteutuu jokaisen kohdalla. Sen eteen olen tehnyt töitä ja teen edelleen, sen eteen olen valmis toimimaan valtakunnan politiikassa. Puheiden lisäksi tarvitaan tekoja ja päättäväisyyttä - asioiden viemistä loppuun asti.

Suomen valtiontalouden menot ja tulot tasapainoon. Tulot koostuvat suurimmaksi osaksi veroista. Yrittäjänä haluan tukea yrittäjyyttä ja auttaa yrittäjiä. Sitä kautta saamme työpaikkoja ja niitä tärkeitä verotuloja hoito- ja hoivatyön kulujen ja etuuksien maksuja varten. Näin autamme Suomen valtiontalouden kasvua. Itse aloitin aikanaan tyhjästä, ostin lainalla puimurin, jolla ajoin rahtipuintia, siitä se lähti kohdallani, sain luotua itselleni hyvän ammatin.

Maa- ja metsätalouteen on minulla aina ollut läheinen ja voimaa antava suhde. Maatilalta olen kotoisin ja omalla maatilalla nyt saan asua tehden pelto- ja metsätöitä. Olen luomuviljelijä, puhdas kotimainen ruoka, mikä sen parempaa ja on taatusti turvallista. Virtaa arkipäivään saan urheilusta: kuntourheilun puolelta etenkin hiihdosta ja suunnistuksesta, sattuneesta syystä autourheilu ja autot ovat myös lähellä sydäntäni.

Autot kuuluvat teille. Joukkoliikenne ei vielä vastaa talouksien asiointitarpeeseen, oma auto on välttämätön suurimmalle osalle meistä. Verotusta muuttamalla voidaan kannustaa vähäpäästöiseen liikenteeseen, se vie aikaa, nopeasti ei tilannetta pysty muuttamaan. Jatkossakin pitää meillä kaikilla olla mahdollisuus ostaa kohtuuhintaisia autoja.

Perheeseeni kuuluu vaimoni, kaksi aikuista lasta ja yksi lapsenlapsi. Perhe on minun tärkein voimavarani.